Paikallispoliitikon palsta

Paikkakunta positiivisuus

Torstai 11.2.2021 - Eero Sistonen

Olen lukenut tässä satunnaisesti Barack Obaman uusinta kirjaa, Luvattu maa, ja siellä kohtuullisen alkupuolella on kuvattu Michellen ja Barackin keskustelu erään Barackin työpajan jälkeen. Michelle kertoo, että Barack oli antanut työpajan osallistujille toivoa. Barack toteaa tähän, että työpajan osallistujat tarvitsevat enemmän kuin pelkkää toivoa perustellen näkemystään järjestelmän tarvitsemilla muutoksilla, mutta samalla antamalla ihmisille voimaa muuttaa itse asioitaan. Kun tuota lähtökohtaa ajattelee, niin näinhän sen pitääkin mennä, me päättäjät, poliitikot, meidän tehtävämme on antaa toivoa ja luoda positiivista tulevaisuutta, mutta samalla antaa mahdollisuus myös ihmisten itsensä osallistua ja muuttaa toimintoja. Paikallistasolla käytännössä sitä toteutetaan valtuustossa ja toivotan ihmiset tervetulleiksi kevään kuntavaaleihin ehdolle. Yhteisistä asioistahan me täällä kuitenkin ratkaisuja teemme. 

Lue lisää »

Avainsanat: kuntavaalit, positiivisuus, paikkakunta, elämä, päätöksenteko, kunta, Rantasalmi, paikkakunta positiivisuus