Tämä blogikirjoitus liittyy Rantasalmen Lehdessä julkaistuihin keskusteluihin, joten jos joku kohta askarruttaa, niin käy vaikkapa Rantasalmen Kirjastossa lukaisemassa Rantasalmen lehdet 8.4.2021, 14.4.2021 ja 21.4.2021.
Kirjoittamalla kokonaiskuvan avaaminen vaatii useamman A4-arkin, koska kyseessä on Rantasalmen mittakaavassa laaja paketti. Asia kulminoituu kuitenkin Rantasalmen elinkeinojen kehittämisrahaston rooliin, Rantasalmen Aseman alueen historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen sekä Rantasalmen elinkeinojen tilanteisiin historiassa, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.
Lähtökohta tällä valtuustokaudella on ollut, että vaikeitakin asioita käsitellään avoimesti, keskustellen ja eteenpäin katsoen. On todettu tilanne, miten siihen on päädytty ja mietitty viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa miten tästä päästään eteenpäin.
Syyllisten etsimiseen, vanhojen asioiden turhanpäiväiseen kaiveluun ja toisten aliarvioimiseen ei ole käytetty aikaa ja toivon todella, että sellaiseen kulttuuriin Rantasalmella ei tulevaisuudessakaan ajauduta.
Jatkosivulla mennään sitten itseaiheeseen.
Elinkeinojen kehittämisrahaston tuki Silvalle
Sakari Brusila kirjoitti 8.4.2021 Rantasalmen Lehdessä Rantasalmen Elinkeinojen Kehittämisrahastosta ja koin velvollisuudekseni oikaista muutaman asian. Ensimmäisenä tilinpäätöksen ja toimintakertomusten käsittelyyn liittyvä seikka; kesäkuussa 2020 kunnanvaltuusto on käsitellyt Kehittämisrahaston tilit, kuten sääntöjen mukaan kuuluukin tehdä. Joten se asia on kunnossa ja toteutettu sääntöjen mukaisesti.
Viimeisimmässä Rantasalmen Lehdessä 21.4. julkaistiin kokonaisuudessaan Kehittämisrahaston tämänhetkiset säännöt. Sääntöjen mukaiseen toimintaan liittyen Kiinteistöyhtiö Silvan avustus nousi kirjoituksessa esille ja siinä arvioitiin sen sääntöjen mukaisuutta. Sakarin kirjoituksessa on unohtunut mainita rahaston säännöistä kohta: ”Rahaston tarkoituksena on edellä olevan lisäksi pääomansa tuotolla ja muiden sijoitusten tuotolla tukea Rantasalmella harjoitettavaa elinkeinotoimintaa sen kaikissa muodoissa sekä siihen liittyvää kehittämistyötä niin, että se myötävaikuttaa alueen elinvoiman säilymiseen ja myönteiseen kehittymiseen.” Rahaston säännöt ovat tulkinnan varaiset ja liikkumavara avustuksiin, lainoihin ja tukiin liittyen on hyvin rajallinen. Siinä mielessä Sakari on huomioinut sääntöjen mukaisia kohtia ihan oikein. Toisaalta rahastolle on kertynyt vuodesta 2012 vuoteen 2019 mennessä pääomaa lisää 183 546,48 euroa. Tuo summa on käsittääkseni tuottoa, jota voidaan käyttää elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Rahaston pääoma on kasvanut vuotuisten tuottojen myötä ja on ollut myös vuosia, jolloin lainoja, avustuksia, apurahoja tai muita tukia rahasto ei ole juurikaan myöntänyt. Pääomasta osa on kiinni erilaisissa sijoituksissa, joista pääasiassa rahaston tuotto vuosittain kertyy. Säännöt on päivitetty viimeksi 2013 ja silloin Rahaston pääoma on ollut 31.12.2012 826.735,51 €. Vuonna 2019 pääoma oli 1010281,99€, vuoden 2020 tilinpäätöksessä 900 314,72€. Pelkästään pääoman tarkastelun kautta näkee, että Rahaston hoitokunta on pystynyt kasvattamaan pääomaa vuosien saatossa. Pääoma on toki eritavoin sidottuna sijoituksiin, lainoihin ja hieman käteistileille, joten pelkästään se ei kerro toiminnan toteutumista.
Nykyisen kunnanjohtajan osalta rahastolla on ollut vastattavanaan myös 2000-luvun alkupuolen päätöksiä ja niitäkin on selvitelty sekä ratkaistu tämän valtuustokauden aikana. Vaikeita, hyvinkin erikoisia ratkaisuja on aikoinaan tehty, mutta valtuustossa keskustellen on niihin löydetty yhdessä etenemismalleja. Ovat saattaneet kirpaista päätöksen hetkellä, mutta ovat puhdistaneet ja antaneet tilaa tehdä parempia ratkaisuja tulevaisuudessa elinvoiman parantamiseksi.
Mitä tulee valtuuston rooliin ja tiedon saamiseen, niin rahaston asioita on käsitelty iltakouluissa useamman kerran tämänkin valtuustokauden aikana. Miksi iltakouluissa eikä valtuuston kokouksissa? Rahastolla on valtuustoon nähden hyvin itsenäinen rooli ja se käsittelee yrityksiin sekä osittain henkilöihin liittyviä asioita, osa arkaluontoisiakin asioita. Iltakouluissa olemme mielestämme pystyneet valtuutettujen kesken keskustelemaan asioista luottamuksellisesti, avoimesti ja ratkaisuhakuisesti vaikeiden asioiden ympärillä. Vaihtoehtoina on useimmiten ollut joko huonoja tai huonoja vaihtoehtoja, valinnan varaa kivan, hyvän ja hauskan välillä on harvoin päästy tällä kaudella kokemaan. Jälkiviisaana pitänee todeta, että vielä parannettavaa on siinä, miten näistä tiedotetaan kuntalaisille paremmin.
Uskon ainakin itse, että tällä hetkellä valtuutetut ja myös kuntalaiset ovat paljon paremmin tietoisia siitä, millaisia asioita rahasto on käsitellyt tai suunnittelee käsittelevänsä. Silvan hallituksen jäsenenä totean vielä sen mihin avustusta on haettu; avustushakemus kohdennettiin kunnan ympäristölautakunnan määräämän hallin purku-urakan loppuun saattamiseksi. Purku-urakassa ilmeni lisäselvitettävää mm. Rantasalmi Oy:n aikaisen puiden kyllästysaltaan osalta ja toteutustapaa on jouduttu myöskin sen takia ratkomaan uudestaan Silvan hallituksessa. Se on omanlaisensa urakka, mutta tahtotilana meillä on ollut löytää tapa viedä purkutyö vihdoin viimein loppuun.
Toisinpäin ajateltuna asiaa voi katsoa myös niin, että rahaston avustus palaa Osmo Ruotsalaisen perustaman Rantasalmi Oy:n synnyinsijoille mahdollistaen alueen siistimistä, aseman alueen yritysten turvallisuuden parantamista sekä ennen kaikkea myötävaikuttaa aseman alueen elinvoiman säilymiseen ja myönteiseen kehittymiseen.