Paikallispoliitikon palsta

Tavoitteet kuntavaaleissa 2012

Tiistai 16.10.2012 klo 10.29 - Eero Sistonen


Kuntavaaleissa on kysymys ihmisten asioiden hoitamisesta. Jokainen puolue ja ehdokas lupaa jotain tai tekee oman kunnallisvaaliohjelmansa, joka toimii äänestäjille valintakriteereiden perusteena. Yksi ihminen ei voi hoitaa kaikkea tai perehtyä kaikkiin asioihin perusteellisesti. Yhdessä tekemällä ratkaisut löytyvät ongelmiin ja jokainen päätöksiin osallistuva tuo varmasti oman osaamisensa kaikkien tietoisuuteen.

Minun vaaliteemani ovat edelleen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaiken ikäisten osalta sekä sivistykseen ja koulutukseen liittyvät asiat. Nämä nyt ovat yleisellä tasolla otsikoituna ja selkeytän niitä tämän kirjoituksen aikana hivenen.

Vaaliteemani ovat seuraavanlaiset:

1. Kunnan elinvoimaisuuden säilyttäminen

2. Sivistyksestä huolehtiminen eli koulujen tason ylläpitäminen sekä lukion säilyttäminen Rantasalmella

3. Urheiluseuran ja kunnan välisen yhteistyön säilyttäminen vähintään yhtä hyvällä tasolla

4. Nuorison huomioiminen päätöksenteossa nostettava uudelle tasolle (esim. nuorisovaltuuston tai muun vastaavan toiminnan kehittäminen niin, että nuorilla on vaikutusmahdollisuus kunnan asioihin.)

5. Elinkeinojen ja yrittämisen pitäminen kannattavana pienissä kunnissa, myös sukupolvenvaihdoksiin kannustaminen ja yrittäjyyteen kannustaminen kuuluvat tavoitteisiin elinkeinopolitiikan osalta.

6. Arvokas vanhuus eli vanhustenhoidon kehittämistä on jatkettava samansuuntaisena kuin nyt on tehty eli pyrittävä tekemään olot mahdollisimman kodinomaisiksi ja turvattava näin arvokas vanhuus.

Siinä lyhykäisyydessään tavoitteita. Tietysti yleiset tavoitteet, kuten päätösvallan pitäminen mahdollisimman pitkään Rantasalmelaisten käsissä kuuluvat omiin tavoitteisiinikin. Keskustan tavoitteet voi lukea nettisivuilta: www.keskusta.fi/rantasalmi.

Avainsanat: kuntavaalit, tavoitteet, Rantasalmi