Paikallispoliitikon palsta

Täällä taas!

Maanantai 1.10.2012 klo 18.30 - Eero Sistonen


Yli vuosi on kulunut ja jo on uudet vaalit edessä. Aika on vierinyt aivan liian nopeasti ja paljon on maailmassa sekä omassa elämässä tapahtunut. Paljon olen ennättänyt tekemään, mutta paljon on tekemättäkin.

Järjestöasiat ovat vieneet suuren osan ajastani ja omien asioiden tekeminen on vain siirtynyt ja siirtynyt. Esimerkkinä voi ottaa hyvin näiden nettisivujen päivittämisen, en ole ennättänyt tai jaksanut päivittää näitä sivuja. Myönnän ehkä se on omaa laiskuuttakin, helpommalla pääsi, kun laittoi sivut kiinni. Mutta nyt on aika taas kirjoitella tännekin. Tämä ei ole ainoastaan vaalilupaus vaan aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää sivuja jatkossa myös vaalien välillä. Mutta se tekemättömistä asioista.

Mitäpä on tullut sitten tehtyä tämä reilu vuosi eduskuntavaalien jälkeen. Lukuisia asioita liittyen politiikkaan, työhön, opiskeluihin sekä harrastuksiin. Politiikan puolella olen jatkanut edelleen taustatyöntekijänä enemmän kuin eturintamassa päivän politiikassa. Taustatyöntekijänä tarkoitan Keskustan järjestötyön hoitamista. Välillä tuntuu, että kyseessä on toinen päivä työ, jota hoidetaan vapaa-ajalla palkatta. Näin ei asia tosin ole, kun ajattelee laajemmin. Järjestötyö on antanut paljon ja tulee antamaan vielä jatkossakin. Uusia ystäviä, hienoja keskusteluja, poliittisten ohjelmien valmistelua ja lukuisia muita asioita on kertynyt vuoden aikana kokemuksina elämään.

Kaikki tämä järjestötyö on tehty siis vapaa-ajalla. Eli töiden, opiskelujen ja muiden harrastusten ohessa. Aikaa en uskalla laskea paljon olen käyttänyt järjestötyön parissa, mutta äkkiseltään arvioisin, että satoja tunteja. Ja tulen käyttämään jatkossakin niin kauan kuin mielenkiintoa ja intoa riittää yhteisten asioiden hoitamiseen.

Viimeisen kuluvan vuoden aikana suurimmat ponnistukset ovat olleet Itä-Savon Keskustan piirin 90-vuotisjuhlien järjestelyissä mukana oleminen, kunnallisvaaleihin valmistautuminen sekä ehdokkaiden valmentaminen tulevaan. Oman kampanjan suunnittelu ja toteutus on tapahtunut siinä sivussa.

Tässä oli vain muutamia asioita, joita olen tehnyt taustalla. Nyt on aika keskittyä omaan vaalityöhön, olla näkyvillä enemmän ja kannustaa myös muita ehdokkaita tekemään hyvää työtä asioiden parantamiseksi.

Tänä syksynä on aika näkyä ja EEROttua!

Lue lisää näiltä sivuilta kuinka se tapahtuu..

Avainsanat: kuntavaalit, keskusta, järjestötyö, Eero