Paikallispoliitikon palsta

Paljon on korjattavaa ja kehitettävää

Torstai 14.4.2011 klo 12.09


Suomea pidetään hyvinvointivaltiona, ja sitä se varmasti pääosin onkin. Kevään aikana puolueet ovat esittäneet ratkaisuja tulevaisuuden turvaamiseksi täällä karussa pohjolassa, jossa tänäkin talvena paukkuvat pakkaset ovat koetelleet koko maata kovin ottein.

Huhtikuun 17. päivän jälkeen tiedämme, kuinka tämä valtio suuntaa kohti seuraavaa nelivuotiskautta. Luvassa eivät ole helpot vuodet, ja vastuuta ei pidä vältellä, jotta Suomi pysyy pinnalla.

Pitkäjänteisellä työllä ja yhteistyötä tekemällä saavutamme parhaan lopputuloksen. Kynnyskysymysten asettelut ja ilmoittautumiset oppositioon ovat vääränlaista vastuunottoa.

Asiat pitää kohdata sellaisina kuin ne ovat ja tehdä ratkaisut niin, että tulevaisuudessakin on mahdollista elää ja asua Suomessa.

Millaisia keinoja itse tarjoan tulevaisuuden Suomeen ja Etelä-Savoon? Ensimmäisenä keinona olisi painopisteen siirtäminen päätöksen teossa ennakoivaan suuntaan.

Nuorten syrjäytyminen ja erilaiset mielenterveysongelmat ovat olleet keskusteluissa mukana, mutta niiden ennaltaehkäisyyn ja ongelmien ratkaisuun on hyvin vähän tullut esityksiä.

Esimerkiksi opinnonohjauksen määrän lisäämisellä voitaisiin vaikuttaa paljon nuorten tulevaisuuteen ja jaksamiseen yhteiskunnan rattaissa.

Toinen asia, jolla on paljon merkitystä hyvinvointiin koko eliniän, on fyysisen kunnon tila. Jos ihmiset eivät pidä huolta omasta kunnostaan, se alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa myös pään sisälle.

Liikunnan lisääminen niin kouluihin kuin työpaikoille parantaa jaksamista huomattavasti. Tämä tulisi tiedostaa niin valtion kuin kuntien päätöksenteossa suuntaamalla varoja liikunnan tukemiseen vähentämisen sijaan.

Tulevaisuus ei näytä niin pahalta kuin voisi lehtien palstoilta lukea.

Paljon on korjattavaa, kehitettävää ja tekemistä, jotta saamme pidettyä Suomen maailman kartalla. Tämän toteutumiseen tarvitsemme kaikkien yhteistä panostusta: riitelemällä emme onnistu vaan tarvitsemme yhteistä tahtotilaa! Rakennetaan tämä maa yhdessä.