”Vaikka tulee pakit vastakkaiselta sukupuolelta”, niin ei saa luovuttaa. ”Joka päivä sataa räntää ja kaikki soittaa suutaan”, niin ei saa luovuttaa. Aivan tavallista luettavaa lehtien otsikoista. Miksi näin on päässyt käymään? Ihmiset haluavat viihdettä ja sirkushuveja, aivan kuin monia monia vuosia sitten. Mikään ei ole muuttunut, tavat vain joilla viihdettä toteutetaan ovat vaihtuneet.

Televisio ohjaa käyttäytymistämme ja rytmittää aikataulujamme. Emme osaa irrottautua rutiineista. Haluamme asustaa mukavuusalueella ja nauttia kaikesta hyvästä mitä maailma päällänsä kantaa. ”Teemme töitä hikihatussa ja virheen tehtyä näytetään ovea”. Silloinkaan ei saa luovuttaa. Mutta siitä huolimatta yhteiskunnassamme moni heittää pyyhkeen kehään.

Mitä tekee opiskelija kun hän valmistuu eikä työllisty heti sen jälkeen. Hakeutuu työvoimatoimistoon, joka saattaa sijaita kotipaikkakunnalta usean kymmenen kilometrin päässä. Työvoimatoimistossa etsitään ratkaisuja ja neuvotaan parhain mahdollisin keinoin. Annetaan ohjeet jatkosta. Vaihtoehdot ovat vähissä, jos oman alan töitä ei löydy. Ohjataan ansiosidoinnaisen työttömyysrahan tai kelan työmarkkinatuen hakemiseen. Kannustetaan etsimään ja hakemaan töitä siinä samalla. Toimeentulosta ei ole tietoakaan. Mutta kaikkein tärkeintä edelleen: ei saa antaa periks!

Valtiovarainministeri Katainen totesi viimeisimmässä välikysymyskeskustelussa, että työ ja työntekeminen ovat parasta sosiaalista huoltoa. Näinhän se on, siitä huolimatta liian moni valmistunut ei työllisty tai pääse käsiksi välittömästi valmistumisen jälkeen näiden valtion tukien piiriin. Missä mättää? Minä väittäisin, että järjestelmässä. Olisiko aika tehdä asialla jotain? Mielestäni olisi.

Oppilaan tai opiskelijan opastaminen ennen valmistumista voisi olla yksi keino parantaa koulusta siirtymistä arkielämän pariin. Opintojen ohjausta lisää opinnäytetyön tekemisen oheen ja tätä kautta ennaltaehkäistä rattailta tippuminen. Onneksi suurin osa nuorista on sitkeitä ja optimistisia siitä, että tulevaisuus on valoisa. Niin kauan kuin tunnelin päässä on hitusenkin valoa, niin ei kannata antaa periksi.

Niin sitten palataankin siihen lauluun, josta alussa mainitsin. Siinä mainitaan myös näin: ”jos haluatte mut kukistaa, niin koittakaa kovemmin”. En tarkoita tällä itseäni, mutta saa tulla kukistamaan. Olen nuori, optimistinen, tulevaisuuteen positiivisesti suhtautuva, sisukas. Kuten aika moni muukin ikäiseni. Pistäkää vaan kovempia paineita valmistumiselle, työllistymiselle, työssäolemiselle, eläkkeelle siirtymiselle ja vaikka mille. Missä on tasapaino vapaa-ajan, perheen ja oman ajan kesken? Ihmisyys on tullut viimeisten kahden hallituksen aikana päätöksen tekoon ja toivottavasti tämä sama jatkuu myös seuraavalla kaudella. Erilaiset jouston mahdollisuudet ja kevennykset on pakko toteuttaa, jotta ihmisten jaksaminen ja terveys kestää työelämän paineet. Myönnän toki, että on myös joitakin omasta mielestäni huonoja ratkaisuja, mutta niiden kanssa on elettävä. Ei saa antaa vieläkään periksi.

Viimein pääsen viimeiseen kappaleeseen kirjoituksessani. ”Tää on kuin sarjakuvissa mustavalkoisissa, oon se tyyppi jonka päällä on sadepilvi ja jonka päälle koirat virtsaavat”. Tämä ei liity mitenkään aiempiin kappaleisiin. Lause on vain samaisesta laulusta, vaikka noinkin koetellaan, niin laulun henkilö ei anna periksi.